Club- tunnit

 

Olemme vuosia kehittäneet opetuspalveluita vastaamaan oppilaidemme tarpeita. Näistä tarpeista on syntynyt Club -tuotteet. Tunneilla on ollut yli 2000 kävijää sen 18 kuukauden olemassaolon aikana. Nykyajassa on vaikeaa sitoutua pitkäksi ajaksi säännölliseen viikkoharjoitukseen. Club- tunteja voit hyödyntää niihin osa-aluesiin, kuin itse haluat ja miten se ajallisesti sinulle parhaiten sopii. Paketit ovat voimassa 4 kuukautta ensimmäisestä käyntikerrasta. Tunnin voi peruuttaa ilman veloitusta 24 tuntia ennen harjoituksen alkua tai lääkärintodistuksella tämän jälkeen menettämättä käyntikertaa. Myös opettaja voi peruuttaa tunnin samalla aikataululla ja siitä lähetetään tieto aina erikseen.

Säännöllinen harjoittelu on golfissa tärkeää. Vaikka olisit jo opiskellut uuden ja paremman tekniikan, vanhaan palaaminen tapahtuu helposti. Siksi hyvistä pelaajista suurin osa käyttää säännöllisesti valmennusta, jotta väärät ja epäedulliset liikeradat eivät pääsisi yllättämään.

Harjoittelussa säännöllisyys ja laatu korvaavat määrän.

Pego Club  Kaikille avoimet harjoitustunnit

Junior Club Alle 21 vuotiaille junioreille tasosta riippumattomia harjoituksia

Senior Club  50+ ikäisille senioreille kohdistettuja harjoituksia

Kilpa Club Tavoitteellisille alle 5 tasoituksen omaaville kilpapelaajille

 

Pego Club

 

Kaiken tasoisille golfareille säännöllistä golfvalmennusta oman aikataulun mukaan. Jo toista vuotta käytössä ollut Pego club on kerännyt 1,5 vuodessa yli 2000 kävijää. Vastaavaa konseptia ei golfin parissa ole missään päin maailmaa. Valitset itsellesi sopivan koulutuspaketin ja aloitat golfin eri tekniikoiden opiskelun jotta golfista tulisi hauskempaa ja helpompaa.

Aikataulut ja ilmoittautumiset tästä  

Pego Club 1 x 40€

Pego Club 3 x 105€

Pego Club 6 x 195€

Pego Club 12 x 360€

Paketit voit ostaa tästä

 

Junior Club

 

Haluatko saada säännöllistä opetusta tai osallistua junioreiden golfharjoituksiin, mutta et pysty sitoutumaan kiinteisiin viikkoaikoihin tai koko harjoituskaudeksi? Junior club on tähän hyvä ratkaisu. Voit myös tarvittaessa ottaa lisäharjoituskertoja, jos esim seurasi harjoitusvuoroja ei ole riittävästi. Pego:n valmentajat ovat toimineet viimeisen 10 vuoden aikana viiden eri seuran junioriohjelmien valmentajina. Vahvuutemme on monipuolisuus ja eri tasoilla olevien junioreiden valmennus. Järjestämme vuosittain golfleirejä yli 150 juniorille aloittelijasta kilpapelaajaan. Valmennamme viikoittain yli 50:tä junioria ympärivuotisesti. Valmentamamme juniorit ovat voittaneet henkilökohtaisia suomen mestaruuksia ja joukkueet pärjäävät kansallisella tasolla hyvin.

Harjoituksiin voi osallistua kaiken tasoiset juniorit. Maksat vain käytetyistä harjoituskerroista.

Aikataulut ja ilmoittautumiset tästä

Junior Club 1 x 35€

Junior Club 3 x 90€

Junior Club 5 x 135€

Junior Club 10 x 250€

Paketit voit ostaa tästä

 

Kilpa Club

 

Onko tavoitteesi nousta kansalliselle tai kansainväliselle huipulle? Pego:n Kilpa Club on suunniteltu tukemaan mm. näitä tavoitteita. Valmennuksessa on huomioitu kaikki kilpagolfissa tarvittavat osa-alueet. Pego:n valmennuksessa on viime vuosina saavutettu Suomen mestaruus tai mitali kaikissa sarjoissa junioreista senioreihin. Myös ammattilaispelaajamme Linus Väisänen on ottanut askeleita kohti Euroopan kärkeä tasaisesti kehittyen. Vahvuutemme on kokeneet valmentajat, jotka omaavat kilpapelaajataustan ja kouluttautuvat jatkuvasti lisää pysyäkseen kehityksen kärjessä. Tunteja ohjaavat kaikki Pego:n valmentajat ja tarvittaessa käytämme ulkopuolisia asiantuntijoita tukenamme.

Valmennuksessa pidämme pelaajaa keskiössä ja ymmärrämme taustaa, mitkä asiat pitää olla kunnossa, jotta kehittyminen olisi mahdollista. Valmennus ei ole vain swingin ja tekniikan hiomista, moni asia myös golfin ulkopuolella vaikuttaa tavoitteiden saavuttamiseen. Ehdottomasti tärkeintä on kuitenkin pelaajan oma polte ja halu saavuttaa unelmansa!

Voit paketoida itsellesi sopivan harjoitusohjelman Kilpa Clubin harjoituskalenterista. Maksat vain käytetyistä harjoituskerroista. Hinta pitää sisällään harjoituspaikan, pallot ja kaikki tarvittavat välineet, mm Trackmanin käytön. Vaikka harjoittelisit jo jossain, esim seuran ryhmässä voit poimia lisäpalikoita ohjelmasta itsellesi.

Tasoitusraja harjoituksiin on 5 tai alle.

Harjoitusaikataulun löydät tästä

Kilpa Club 1 x 50€

Kilpa Club 3 x 135€

Kilpa Club 6 x 250€

Kilpa Club 12 x 460€

Paketit voit ostaa tästä, info: jyry-jussi(at)pego.fi, 040-5589225, Audi Pego Golf School

 

Senior Club

 

Pego on järjestää Senior Club- tunteja jo toista vuotta. Tunneille on osallistunut jo satoja eri tasoisia senioreita. Tunnit pidetään pääsääntöisesti klo 10.00 – 15.00 välisenä aikana Pegon opetuskohteissa. Harjoituksissa on välitön ja rento tunnelma. Asioita opiskellaan rauhalliseen tahtiin,  jokaisen oppilaan kyvyt ja lähtötaso huomioiden. Ikääntyessä kehon liikeradat ja rajoitukset on huomioitava. Siksi oikeaoppinen lyöntitekniikka on parasta myös keholle. Uuden oppimiselle ei ole yläikärajaa. Jos sinulla on kiinnostusta harjoitella ryhmässä oman aikataulun mukaan ja haluat kehittyä golfissa, on senior club sinua varten. Ryhmiä ohjaa kaikki pegon valmentajat vuoropäivin.

Kaiken tasoisille yli 50 vuotiaille golfareille

Ilmoittaudu harjoituksiin tästä

Hinnasto

1 x seniori club 35€

3 x seniori club 90€

6 x seniori club 165€

12 x seniori club 295€

Voit ostaa tunnit tästä

 

Talvikurssit

Planmeca Golf Areenalla Vuosaaressa. Talvikurssi on erinomainen tapa viedä peli uudelle tasolle talven aikana osaavan Pron opastuksella.

Käymme monipuolisesti läpi golfin eri lyöntitekniikat ja kurssilaiset saavat myös henkilökohtaiset harjoitteluohjeet.

  • kurssin hinta 550€ talvi 2017-18
  • talvikurssiin kuuluu 15 ohjattua harjoituskertaa
  • 5 Pego Clubin harjoituskertaa voimassa 9/2018 loppuun
  • 2t25min opetusvideoita kurssin ajaksi
  • kurssi ei sisällä vapaaharjoittelukertoja
  • kursseja alkaa marraskuun ja joulukuun alussa

 

Kevätkurssit alkavat 5-6.1.2018  Sara Kahrilla varattavissa Ladyt, Yleinen ja Tasoitus 36-54.

  • 10 ohjattua harjoitusta + 2 Pego Club tuntia

Varaa tästä talvikurssiaika

VAPAATA | VIELÄ JOITAIN | TÄYNNÄ

Ajanvaraus

Audi Pego Golf School ajanvaraus: 1) tältä sivustolta, kirjaudu sivun oikeasta ylälaidasta, 2) mobiililla lataamalla sovellus alta tai 3) samoilla tunnuksilla ajanvaraussaitilta clients.mindbodyonline.com.

Kun olet luonut omat tunnukset, pääset ostamaan opetuspalveluja sekä varaamaan aikoja tunneille. Oma Profiili -välilehden alta näet ostosi/krediitit, käyntihistorian..

Ilmoittautuminen
Kun varaat klubitunteja tai olet tulossa suorittamaan Green Cardia, näet kuinka monta on ilmoittautunut (1 jonotuspaikka löytyy).
2) mobiililla

Kaikki lokaatiomme toimivat Vuosaari Golf karttapisteen kautta eli kun haet kartasta kategorialla ”Personal Training”, niin näyttää 40 km säteeltä tai syötä hakuun esim ”Audi” ja Audi Pego Golf School löytyy. Tallenna tämä sovelluksen sydämestä Favorites alle.

Syötä luottokorttitietosi niin pääset ostamaan opetustuotteita.

apstore

3) Ajanvarauksen esittely ajanvaraussaitilla. Palvelu on päivittynyt joten videolla vanhempi versio mutta toiminnallisuus on pitkälti ennallaan.